Vanhoista vanhimmat
Ihmisten keskimääräinen elinaika hyvinvoivissa maissa on pidentynyt jokseenkin yhtäjaksoisesti 200-300 vuoden ajan, mutta vanhuus on pidentynyt vasta muutaman vuosikymmenen. Nykyään 65-vuotiaalla suomalaisella on edessään keskimäärin 20 elinvuotta, viitisen vuotta enemmän kuin saman ikäisellä 1980-luvun lopulla. Pitkäikäisyyden yleistyminen on tuonut vanhoista vanhimmat koko yhteiskunnan kannalta merkittäväksi uudeksi väestöryhmäksi, jolla on koko aikuisväestöön ja myös nuorempiin eläkeikäisiin verrattuna monia erityispiirteitä. Käsitteellä vanhoista vanhimmat (the oldest-old) tarkoitetaan yleensä yli 85-vuotiaita.
Pitkä ja terve elämä on ollut ihmisten toive aina. Pitkäikäisyys on jo yleistä erityisesti vauraissa länsimaissa ja Japanissa, mutta terveyden kehitys on silti mutkikkaampi kysymys.Vanhoista vanhimmat ovat suhteellisen pieni valikoitunut osajoukko omasta syntymäkohortistaan ja vain pieni osa niistäkin, jotka ovat eläneet vanhuusiän kynnykselle. Kansainvälisten tutkimusten mukaan he ovat varhaisemmassa aikuisiässä terveempiä ja sairastuvat pitkäaikaisiin sairauksiin vanhempina kuin lyhyemmän elämän elävät ikätoverinsa. Toisaalta hyvin vanhoiksi ehdittyään heillä on suuri todennäköisyys sairastua ikään liittyviin sairauksiin, ennen kaikkea Alzheimerin tautiin ja muihin dementiasairauksiin. ”Terveitä satavuotiaita ei ole mutta itsenäisiä kylläkin”, kiteyttivät tanskalaistutkijat tuloksensa.
Mielenkiintoinen kysymys sekä vanhenevien ihmisten että ikääntyvän yhteiskunnan kannalta on, merkitseekö eliniän ja erityisesti vanhuuden piteneminen myös parempaa vanhuusiän terveyttä. Tähän voi vastata vain väestöä hyvin edustavien useita mittauskertoja sisältävien seurantatutkimuksien perusteella, joita on harvoja. Niistä voi päätellä, että muutaman vuosikymmenen aikana yli 85-vuotiaiden toimintakyky päivittäisissä toiminnoissa ja ehkä myös liikuntakyvyssä on jonkin verran parantunut. Kognitiivista toimintakykyä ja mitattua fyysistä suorituskykyä koskevat tulokset vaihtelevat. Pitkäaikaisten sairauksien kokonaismäärä ei näytä vähenevän, vaan sairauksien kanssa eletään entistä pidempään. Uusin tutkimustieto näyttäisi viittaavan kuitenkin siihen, että dementian esiintyvyys ja ilmaantuvuus olisivat vähenemässä.
Pitenevä elinaika tuo mukanaan lisää hyväkuntoisia elinvuosia. Kuitenkaan huonokuntoiset vuodet elämän loppuvaiheessa eivät ole vähentyneet. Pikemminkin näyttää siltä, että mitä kauemmin eletään ja mitä vanhemmaksi kuolema siirtyy, sitä suurempaa on monisairastavuus sekä hoivan ja hoidon tarve elämän viimeisinä vuosina ja kuukausina. Tästä koituu uudenlaisia haasteita sekä lääketieteelliselle osaamiselle että koko hoitojärjestelmälle. On inhimillisesti ja eettisesti tärkeää pitää mielessä, että elämän viimeiset vuodet ovat yhtä tärkeitä kuin ensimmäiset ja elämän laadun ylläpitäminen loppuun saakka on myös lääketieteen tehtävä. Myöhäisvanhuuden merkittävintä sairausryhmää, dementoivia sairauksia, sairastavilla on samanlainen oikeus tarvitsemaansa lääketieteelliseen hoitoon ja päivittäiseen hoivaan kuin nuoremmilla ja muita sairauksia sairastavilla. Pitkäikäisyyden yleistyminen ja vanhoista vanhimpien kasvaminen merkittäväksi väestöryhmäksi kutsuu lääketiedettä, perusterveydenhuoltoa, sairaaloita, kotihoitoa, kuntoutusjärjestelmää ja ympärivuorokautista hoitoa uusien käytäntöjen kehittämiseen ja uudenlaiseen yhteistyöhön.
Aurinkoista kesää ja juhannuksen odotusta!
Lähde: